keskiviikko 31. joulukuuta 2014

viimeistä viedään!



1. Mitä vuodesta 2014 jää päällimmäiseksi mieleesi?
- Auton osto, kesätyöt, irtisanouduin siivoustyöstäni, vuokraheppa lopetettiin, vanhempien ero, uus vuokraheppa, Kilpisjärven ja Levin reissut.. Tatska! Ne muunmuassa.
2. Teitkö vuosi sitten uuden vuoden lupauksia? Jos, pitivätkö ne? Aiotko nyt tehdä lupauksia?
- En tehnyt viime vuonna uuden vuoden lupauksia, mutta tänä vuonna aion ehdottomasti! Päätin, että ryhdistäydyn tuolla urheilun ja liikunnan saralla ja aloitan juoksemisen. Sain joululahjaksi niin hyvän lenkkipuvun, että pakkohan sille on keksii käyttöä!
3. Mikä oli vuoden 2014 surullisin hetki?
- Vuokrahepan kuoleminen ja vanhempien ero. Muutenkin oon ollut tän koko vuoden vähän hukassa ja ymmälläni. Mut toivottavasti tuleva vuosi 2015 ois hurjan paljon parempi!
4. Entä iloisin tai onnellisin hetki?
- Kun mulla oli vihdoinkin ikioma auto! Varsinkin se ajomatka Hämeenlinnasta Jämsään on edelleen oikein hyvin mielessä, radiossa soi silloin vieläpä yks lempibiiseistäni, Armin van Buurenin This is what it feels like. Olin myös aika iloinen, kun sain kesätöitä kivasta paikasta. Mökkireissu maailman parhaimpien tyttöjen kanssa ja muutkin lomareissut on jäänny aika hyvin mieleen.
5. Mitkä päivämäärät tältä vuodelta jäävät mieleesi?
- 17.4. (auto), 16.5. (kesätyöt alkoi) , 12.9. (vuokraheppa lopetettiin), 25.9. (tatska), 18.10. (vanhemmat eros), 10.-14.12. (Levin reissu). Nuo nyt ainakin.
6. Mikä oli vuonna 2014 suurin saavutuksesi?
- Oman auton hankkiminen, ehdottomasti. Ja (kesä)työt. Sain myös vietyä mun koulua hurjan paljon eteenpäin.
7. Missä asiassa otit takapakkia, eli mikä oli vuoden epäonnistuminen?
- Murehdin aika paljon, välillä ihan turhiakin juttuja. Ja en oo muutenkaan ollut tänä vuonna kovin tyytyväinen itseeni. Oon ollut tänä vuonna välillä tosi surullinen ja ahdistunut. Mut kuten jo aiemmin sanoin, toivottavasti asiat korjaantuis ens vuonna ja ens vuos ois muutenkin paljon parempi vuosi!
8. Mitä sellaista toivot vuodelta 2015, jota ei tapahtunut vuonna 2014?
- Uskaltaisin tarttuu paremmin hetkeen enkä epäröis niin hemmetin paljon. Toivottavasti oisin vuoden päästä joko hepan tai koiran onnellinen omistaja. Toivottavasti jaksan myös taistella tän koulun kunnialla ja ajoissa läpi ja valmistuisin ajoissa, sekä saisin edes jonkinlaisia töitä. Vakityöpaikka ois ihan unelma. Mut jos en saa vakityöpaikkaa, niin haluaisin päästä ainakin edes hetkeksi Lappiin kausityöntekijäksi. Omilleen muutto ois myös tavallaan tosi kiva ajatus, mutta luulen, että se ei tuu ainakaan ihan vielä toteutumaan. Ois tietty myös kiva löytää itelleen joku elämänkumppani vihdoinkin :-) Ai niin, unohdin New Yorkin reissun!
9. Mikä oli vuoden ajatus tai elämänohje?
- Hmm.. Oon aika monesti joutunut hokemaan itselleni, että mun on pakko jaksaa, ei saa luovuttaa vaikka vaikeaa onkin. Eli ehkäpä se on se mun vuoden elämänohje/ajatus?
10. Miten olet muuttunut verrattuna siihen, kuka olit vuosi takaperin?
- En oo yhtä onnellinen. En oikein osaa luottaa ihmisiin ja oon aika epävarma kaikesta. En oikein tiedä tarkalleen, mitä haluun elämälläni tehdä. Mutta ehkäpä se tästä selkiytyy ajan kanssa.
11. Mikä oli vuoden romanttisin asia tai teko?
- Kaulan kutitus.. En kerro tästä enempää :-DD
12. Mitä sinun olisi pitänyt tehdä enemmän ja mitä vähemmän kuluneena vuonna?
- Murehtia vähemmän, nauttia elämästä enemmän ja heittäytyä enemmän kaikkeen mukaan. Kuunnella enemmän sydäntä kuin järkeä. Tai toisin päin, en tiiä XD
13. Mihin tai keneen rakastuit vuonna 2014?
- Rakastuin tulisesti mun rakkaaseen pikkuautoon! Tai Armashan hän on nimeltään. Myös uus vuokraheppa on oikein kiva tuttavuus!
14. Mikä oli vuoden paras elokuva?
- Kävin ainoastaan kerran leffassa, kävin silloin kattomassa Kesäkaverit. Eli varmaankin sit se.
15. Entä tv-ohjelma?
- Ööö.. Mustat lesket, Vino Show, Emmerdale.. Onhan noita, mut en muista enempää!
16. Mikä tai kuka oli vuoden paras "löytö" musiikillisella puolella?
- Sanni.
17. Jos saisit elää vuoden 2014 uudestaan, mitä tekisit toisin?
- Oikeastaan vastasin siihen jo tuossa ylempänä. Murehtia vähemmän ja nauttia enemmän.
18. Mikä asia olisi tehnyt tästä vuodesta vielä paremman?
- No tietty se että vuokraheppa ois vielä elossa ja vanhemmat yhdessä. Mut ehkä kaikella on tarkoituksensa.
19. Kuka oli vuoden ihastuttavin uusi tuttavuus?
- Uus vuokraheppa sekä tämän omistaja! Työkaverit myös.
20. Kuka julkisuuden henkilö ansaitsee pisteet tästä vuodesta?
- Ööö... Sanotaanpa nyt vaikka että Elastinen.
21. Ketä fanitit vuonna 2014?
- Ööö.... No sanotaan nyt vaikka se Sanni.
22. Ketä haluat kehua toiminnastaan vuonna 2014?
- Äitiä, veljiä ja muita sukulaisia. Kavereita. Kaikkia niitä, jotka on jaksanu tsempata ja tukee mua sekä kuunnella mun huolia.
23. Ketä haluat kiittää tästä vuodesta?
- Tuossahan se tuli jo sanottua oikeastaan.
24. Mikä biisi tulee muistuttamaan tästä vuodesta?
- Näitä on kyl tosi paljon.. Mut nää muunmuassa: Coldplay - A Sky Full of Stars, Armin van Buuren - This is what it feels like, Cheek ft. Sanni & VilleGalle - Flexaa, Taylor Swift - Blank Space, Kasmir - Vadelmavene, Celine Dion - My heart will go on, TCT ft. Jontte Valosaari - Rannalle, Anna Abreu - Right In Front of You, Jenni Vartiainen - Sivullinen, Katy Perry - Unconditionally.. Onhan noita.
25. Toteutuiko kysymyksen 8 (vuodelta 2013) toive vuonna 2014?
- Ei, vähän vaikee toteuttaa semmosta mitä ei oo luvannu :D

Itse vietän uudenvuoden iltavuorossa ja sen jälkeen kotona äidin ja Fresita-pullon kanssa. Vaihteeksi näinkin päin, mikä on kyllä ihan mukavaa :)

Mut hei, toivotaan yhdessä et ens vuodesta tulis hurjan paljon kivempi ja parempi vielä kuin tästä vuodesta 2014 ja kaikilla ois tänään tosi hauskaa ja kivaa, missä sitten ikinä vuodenvaihteen vietättekin! Varovasti niiden rakettien kanssa ;) Nähdään ensi vuoden puolella JEEEE!!!



Tän hetkiset fiilikset vielä biisin muodossa:




:llä,

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

kännykän kätköistä, ajalta elokuu-joulukuu osa 1


Heippa taas. Just kun ehdin hehkuttaa, että oon saannu postausinnostukseni taas takaisin, niin tietokone otti ja meni sököksi. Erittäin hyvä ajoitus siis :D Siksi joulukuulta ei oo ekan päivän jälkeen tullut mitään muita postauksia, pahoittelen. Yritän jossain vaiheessa saada kyhättyä kasaan postauksen Levin reissusta ja jouluaatosta, mut nyt aattelin keskittyy vähän mun kännykän sisältöön. Edellisestä kännykän kätköistä-postauksesta on jo ikuisuus, ja se kyllä näkyy kännykän kuvien määrässä. Niitä on sen verran paljon, että mun on pakko julkaista tää kahdessa eri osassa :D Voi että, ihanaa katella noita ensimmäisiä kuvia, kun silloin oli vielä kuuma hellekesä meneillään ja kaikki oli tosi hyvin. Haluun kesän takaisin!!


Yks elämäni tärkeimmistä hankinnoista; kuoharilasit! :D Sain hyvin halvalla Lidlistä, ja olin tietysti tosi happy.

Tein hankintoja myös ihan tulevaisuutta ajatellen.. ;)

Tunnelmallinen elokuinen kesäyö kotipihalla. Voi kun silloin oli vielä valoisaa ja vihreää ja lämmintä!

Lehtipihvii maustevoilla omnomnom.

Mun oli ihan pakko ostaa nää auton avaimenperiksi :DD Oon harakka kaiken kimaltavan perään, myönnän.

Asu, josta mun sisäinen matchailija ei tykännyt yhtään :D Muuten ois varmaan onnistunu ilman tota pitsibleiseriä..

Iltapala, oman kotipihan omppuja

Pellot kellastuu, syksy tulee yhyyyy ;-(

Välillä piti myös vähän hemmotella itseään.

Aurinko paisto Pöppötassun simmuihin :-(

Mun maailman söpöin kummipoika Rölli sanoo moi!!

Löysin kännykkään kivan suojakuoren. Joka on tällä hetkellä, tosin - kröhöm -, hieman rikki erinäisten tiputtelujen myötä.. Mut hei, ainakin puhelin on kunnossa! :D

Suuri Santra, kukkuloiden... tai siis KEITTIÖJAKKAROIDEN, kuningas (kuningatar)! Santra on hirveen kiinnostunu muiden asioista, se haluaa nähdä kaikki huoneessa olevat ja siksi sen mielestä toi keittiöjakkara oli oikein sopiva valinta hänen valtaistuimekseen, näkeepähän kaiken oikein hyvin :-))

Mun herkullisia iltapaloja, osat 2 ja 3! Hedelmät ja marjat on parasta.

Löysin Mekan loppuunmyynneistä oikein kivat tennarit!

Vika työpäivä siivoojana jeeee! Ei tuu ikävä tota tiskikonetta :D

H&M:n paketista paljastui kivat villapöksyt ja kengät.

Asu, johon en oikein jaksanu panostaa. Loka-marraskuussa oli muutenkin jaksamus aika paljon koetuksella.

Sairaan hyvää pastasalaattia, kannattaa kokeilla! Vähän putkipastaa, savukinkkua, juustoo, herne-maissi-paprikasekoitusta, kermaviilii ja sinappia. Nami!

Kissalyhty :D

Aloin jo marraskuun alussa fiilistelemään joulua. Kuvassa isovanhempien jouluikkuna!


Kakkososa tulee varmaan vasta ensi vuoden puolella, sillä mun on pakko tehdä yks tietty postaus vielä vuoden vaihtumista! Aika outoo, vastahan vuosi vaihtui vuodeksi 2014, kohta mennään jo vuotta 2015.. Aika menee kyl hirmu äkkii!


:llä,